09 helmi Pitäisikö turvallisuusalan lakiuudistus miettiä uusiksi?
Turvallisuusalan lakiuudistuksen toinen vaihe on tulossa voimaan. Eduskunta on kuitenkin vaalien alla vaikeuksissa töidensä kanssa ja saattaa käydä niin, ettei se ehdi ennen vaaleja. Uusi eduskunta voisi ottautua rauhassa asiaan ja miettiä koko lain uudiksi. Tässä muutamia ehdotuksia.
Otetaan huomioon yhteiskunnan tila ja pyritään antamaan yksityiselle sektorille oikeasti toimintaedellytyksiä vastata kysyntään. Ymmärretään maailman muutosnopeus ja pyritään ehkäisemään se, ettei turvallisuustyhjiöitä syntyisi. Annetaan viranomaisille laaja oikeus käyttää vartijoita apunaan siten, että päätökset julkisen vallan käytöstä jäävät ko. viranomaiselle tämän vastatessa vastuullaan olevien tehtävien suorittamisesta. Näinhän on pitkälti ennen toimittu. Tämä jättäisi mahdollisuuden uusien, tehokkaiden ja edullisten palveluiden kehittämiselle sekä mahdollistaisi paremmin pienten innovatiivisten yritysten toiminnan. Samoin yhteiskunta pystyisi puuttumaan sellaiseen turvattomuuteen, joka nyt on olemassa ja johon ei saa puuttua.
Säätelyn purkaminen. Suuri osa vartijakunnasta kokee itse olevansa asiakaspalvelutehtävissä ilman, että työssä täytyy käyttää voimakeinoja tai kantaa voimankäyttövälineitä. Oma arvioni on, että varsinaista vartijan työtä tekee vain noin tuhat vartijaa suomen reilusta kahdeksasta tuhannesta vartijakortillisesta. Jos palvelutehtäviä, joissa puhuminen on ainoa toiminnan keino ei pidettäisi vartioimistehtävinä, poistuisi turhaa säätelyä. Samalla voitaisiin lisätä kohdehenkilöiden ja sivullisten turvallisuutta parantamalla varsinaisten vartijoiden koulutusvaatimusta ammatti- tai erikoisammattitutkintoon ja paukaista vaikkapa 24 vuoden alaikäraja ko. tehtäviin. Vastaavalta hoitajalta voitaisiin vaatia oikeaa työkokemusta vaikkapa viisi vuotta ennen kuin hyväksytään varsinaisten vartijoiden työtä johtamaan. Voimankäyttövälineiden kantaminen voitaisiin jättää vastaavan hoitajan harkitaan. Näillä toimenpiteillä ala voisi oikeasti kehittyä ja ehkä pääsisimme viemäänkin alan palveluosaamista ulkomaille.
Ymmärrän, että ehdotukseni ovat surkean keskustelukulttuurin maassa vaikeita ottaa vastaan. Mutta maamme on pakko uudistua, joten miksei aloiteta tästä, kun lakiehdotus on jo käsillä?