17 elo Hypoksiaa
En lakkaa hämmästelemästä sitä, miten maan talous ei kiinnosta oikeasti ketään. Ihmiset elävät niin kuin kaikki voisi jatkua ennallaan. Monille kaikkein halutuimpia työpaikkoja ovat edelleen julkisen sektorin paikat, koska niissä pääsee vähemmällä. Vähällä pääsemisestä onkin tullut kansallinen missio. Ketään ei saa velvoittaa yhtään mihinkään, jos ei halua.
Onko oikeasti näin, että tarvitsemme aina talvisodan, josta voimme selvitytä. Eikö meitä pelasta mikään niin pitkään, kun joku myöntää meille lainaa? Tämä tilanne muistuttaa hypoksiaa. Kun hapenpuute tulee vaikka korkealla ollessa ilman happilaitteita, ensi oireet ovat hilpeys ja piittaamattomuus turvallisuudesta. Minusta suomalaisilla on taloushypoksia.
Minusta tämä tilanne ei ole pelkästään päättäjän vika. Some on täynnä poliitikkojen syyttelyä, mutta kyllä koko jengin asenne on selvä. Tilanne tiedetään, muttei se haittaa mitään.
En toki ole huolissani siitä, ettei kansa selviä. Kyllä me selvitään, kun lainoittaja pistää meidät kuriin. Samalla hukkaamme vain mahdollisuutemme tehdä se itse, pienemmin vahingoin. Olisi helppoa tehdä työnteosta kannattavaa poistamalla kannustinloukut. Ja kun vielä lopetettaisiin ylimäääräisistä vapaista maksaminen, sunnuntailisät ja kaikki arkipyhät (työviikot olisivat kokonaisia), saataisiin palvelut toimimaan joka päivä. Kukaan ei tippuisi kelkasta, vaan työtä saataisiin lisää.
Nämähän eivät käy, koska rikkaat. Ja koska jotkut muut. Ja koska irtopisteet. Koska ihmisten aliarvioiminen ja holhoaminen.
Toivonkin, että Suomi pääsee muiden johdettavaksi mieluummin nopeammin kuin myöhemmin. Kun täällä ei osata johtaa kuin kunnon kriisissä. Siitä voimme tehdä kansallisen sankaritarinan!