Mallinna epäonnistuminen, vältä väärät valinnat

Mallinna epäonnistuminen, vältä väärät valinnat

Fantasia on hyvin usein turvallisuus- ja talousajattelun pohjana. Sen tunnistaa ajatuksesta ”tätä ei voi tapahtua meille/Suomessa/EU:ssa”. Tähän syyllistymme lähes kaikki, vähän asiasta riippuen. Fantasia päätöksenteon pohjana on tietysti palkitseva, jos mitään pahaa ei tapahdukaan. Fantasiaan turvaudutaan myös, koska ideologia ei salli raakaa todellisuutta, tai koska todellisuudenmukainen toiminta voisi johtaa vaalitappioon.

Valtiaamme alkavat taas valmistautua vaaleihin. Tärkeintä heille on vaalivoitto. Emme siis voi odottaa taas hetkeen minkäänlaista pyristelyä todellisuuden kanssa, jossa kirjoituspäivänä yli vuoden työttömänä on jo ollut 127000 ihmistä, Venäjällä on taas liikekannallepanon omainen valmiusharjoitus, valtio velkaantuu kohti saneeraustaan kiihtyvällä vauhdilla, vihapuhe on siirtymässä sanoista tekoihin, ammattikoulujärjestelmä tuottaa osaamattomia, ja niin edelleen.

Yksi muinainen valmennuksen keino on epäonnistumisen hahmottaminen. Voisimme ajatella että kaikki menee pieleen. Ajatellaan että valtio menee ulkopuolisen tahon saneeraukseen, erilaiset miliisiryhmät alkavat käyttää laajasti väkivaltaa, Venäjän kanssa syntyy nopea ja raju rajattu konflikti, johon liittyy kovia alue- ja puolustusyhteistyövaatimuksia, työpaikoilla on kriittinen pula ammattitaitoisista työntekijöistä ja pääoma pakenee Suomesta niin, ettei kukaan työllistä, rakenna tai tuota mitään uutta.

Siitä saadaankin melkoinen soppa. Kun kuvittelemme tämän, voimme alkaa nähdä, kuinka voisimme ajaa maamme sellaiseen tilaan. Näemme, kuten urheilija ja valmentaja, ne päätökset ja ratkaisut, jotka täytyy tehdä, jotta tuohon kuviteltuun kaaokseen päästään. Ja kun näemme, mitä niistä päätöksistä seuraa, voimme motivoitua tekemään ne ratkaisut, joita populisti voi moittia, mutta jotka vievät elämämme parempaan suuntaan.

Tämä vaatisi toki aikamoista muutosta päättäjiemme toimintaan. On vaikeaa perehtyä asioihin, valita oikea päätös ja kantaa siitä vastuu. Kuulostaako nykymenolta?