Turvallisuuden tunnetta ei ole ilman tekoja

Turvallisuuden tunnetta ei ole ilman tekoja

Turvallisuuden tuottajat korostavat usein turvallisuuden olevan tunne. Tästä on seurannut, että moni julkinen ja yksityinen tuottaja on ryhtynyt ajattelemaan, että se on vain tunne, joka ei riipu todellisesta tilanteesta. Tämähän helpottaa tuottamista ja vähentää toimijan virhevastuun riskin nollaan. Kun tähän yhdistetään cancel-kultturi, jossa lynkataan ilman perusteellista arviota yksittäisiä ihmisiä ja yrityksiä oman moraalin korostamiseksi tai uran edistämiseksi, ollaan siinä missä nyt ollaan. Nyt ajankohtaisessa kouluväkivallassa surkeaa, vastuutonta nykytilannetta on edeltänyt usea häiriköihin puuttuneen opettajan julkinen lynkkaaminen ja moittiminen. Nämä ihmiset rohkeasti yrittivät, yksin ilman osaamista ja yhteisöjensä tukea. Ei ihme, ettei aina mene putkeen.

Minulla on tähän reilun kolmenkymmenen kenttätyövuoden aikana kertynyt jotakin sanottavaa. Turvallisuus ei kuulkaa ole tunne. Se koetaan kyllä tunteena, mutta kokemus riippuu ihan siitä, miten sitä tuotetaan. Turvallisuuden tuottamisella (niin kuin kaikilla asioilla, joita oikeasti hoidetaan) pitää olla omistaja. Siis ihminen, joka oikeasti vastaa siitä. Sitten pitää olla kyky toimia vahinkoja rajaavalla tavalla. Se edellyttää linjausta ja keinovalikoimaa, sekä yhteisön tukea työlleen. Virheet ovat  väistämättömiä kaikessa ihmisen toiminnassa, joten niitä tulee myös tässä. Voimankäyttö ei ole sitä, että asiakas varaa ajan hierojalle ja sitten häntä hierotaan yhteisymmärryksessä. Se on ennemminkin sitä, että hieroja kaappaisi asiakkaansa väkisin pöydälleen ja sitten hieroisi tämän tahdonvastaisesti. Siinä voi sattua kaikenlaista.

Virheiden esilletuominen on tietenkin tärkeää, koska kaikkea toimintaa pitäisi pystyä jatkuvasti kehittämään. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi päästä nousemaan toisten yläpuolelle vain virheitä osoittamalla ja tuomitsemalla. Cancel-kulttuuri lamauttaa organisaatiot ja toimijat. Tästä löytyy valitettavan runsaasti esimerkkejä ympäriltämme.

Maailma kehittyy vain tekemällä. Tee turvallisuusteko jo tänään. Ja jos joku on ottanut vastuuta, katso asiaa uusilla silmillä ja osoita tukeasi. Ei haittaa, vaikka joku pöyristyy!