18 touko Demokratiaa on myös puolustettava
Viranomaiset alkavat piiloutua tunnusnumeroiden taakse. Monet luottamustehtäviä harkitsevat kieltäytyvät turvallisuussyistä ehdokkuudesta. Perusoikeuksien käyttämistä rajoittavat myös vihaiset somevaikuttajat, jotka etsivät ja tuhoavat kohteita säälimättä. Kohotakseen yhteiskunnassa korkealle riittää nykyään, että vihaa tarpeeksi muita kuin omaa oikeamielistä kohderyhmäänsä. Omia ansioita ei tarvita, eikä tarvitse osata tehdä vaikeita päätöksiä.
Olemme menneet liian pitkälle väärään suuntaan ns. hyvinvointiyhteiskunnassa. Ei voi olla oikein, että vihan -myös suvaitsevaisuuteen verhotun- nimissä saa häiritä, uhkailla, canceloida tai pahoinpidellä, taikka tuottaa tusinoittain kanteluita?
Kun lähdetään väistämään, siitä seuraa vain ilmiön yltyminen. Kun alamme väistellä kaiken maailman vihaisia, suvaitsevina esiintyviä vimmatun oikeamielisiä, sekä rikollisia, ei taida heti tulla rajat vastaan. Samalla luomme lavean tien markkinat, joille näyttää olevan tulijoita.
Perusoikeutemme on meille kalliisti lunastettu, eikä ihan ponnistelematta onnistu niiden säilyttäminenkään. Lainsäätäjän on huolehdittava, että niillä, jotka vapautta suojelevat, taikka hoitavat yhteisiä asioita, on oikeat ja riittävät keinot toimia ilman väistelyä. Demokratia on vähiten huono tapa hoitaa yhteisiä asioita. Sen suojeleminen ei voi olla pelkkää lässytystä.